(too old to reply)
Katetrointi OYSissa
Tommi Höynälänmaa
2004-09-11 10:52:03 UTC
Sattui lokakuussa 2002: Olin hoidossa OYSissa erään sairauden takia
sisätautiosastolla.
Valitin kuumetta, joka mitattiin ja sain kuumelääkettä. Seuraavaksi
todettiin, että kuntoni on heikentynyt ja minut vietiin osaston
valvontahuoneeseen. Siellä minulle päätettiin laittaa virtsatiekatetri
(toimenpide ei ollut hoidon kannalta olennainen tai välttämätön). Hoitajat
ilmeisesti jättivät katetrin pään jonnekin puolitiehen (se tuntui aivan
selvästi, eikä katetrista tullut mitään). Tällaisen katetrin päässä on
käsittääkseni vedellä täytettävä pussi, joka pitää sen paikallaan, ja
katetri kuuluu työntää niin syvälle, että tuo pussi on virtsarakossa.
Teknisesti laite on niin yksinkertainen, ettei sen laittamisessa taida
olla tuollaista erehtymismahdollisuutta. Minut vietiin samana päivänä
valvontahuoneesta teho-osastolle. Kunto oli kuulemma huono, vaikka jaksoin
raivota puhelimeen. Teho-osastolla katetri poistettiin, ja tilalle
laitettiin vatsanpeitteiden läpi virtsarakkoon asennettava katetri, joka
toimi. Operaatiota johti lääkäri Katriina Kahlos, OYS.

Olen kysynyt asiasta OYSin lääkäreiltä kaksi kertaa (en tosin
edellämainitulta). Ensimmäisellä kerralla vastaus oli epämääräinen, mutta
toisella kerralla lääkäri (Airi Puhakka) myönsi, että katetri on saattanut
jäädä puolitiehen.

Teho-osastolta muistan erään hoitaja Väänäsen. Kommentti kaulalle
verisuoneen laitettavaa katetria laitettaessa: "käykö kipeää". Tämä
tehtiin puudutuksessa eikä sinänsä ollut mitenkään erikoinen toimenpide.
Hoitajat myös häärivät ympärillä ja näpelöivät ilman pätevää syytä
virtsatiekatetrin letkua.

- Tommi Höynälänmaa -
Kim
2004-09-11 11:37:17 UTC
Ko. tilanne on täysin mahdollinen, joskus anatomisista syistä ja joskus
taitamattomasta katetroijasta. Katetrihan on työnnettävä laittovaiheessa
lähes kantaansa, sitten täytetään mainitsemasi "pussi" eli ballongi ja tämän
jälkeen katetria vedetään ulospäin niin että tunnetaan kuinka ballongi
asettuu rakkoon. Jos virtsaa ei tule hetken kuluttua katetriin yhdistettyyn
letkuun, on aukiolo varmistettava ruiskuttamalla ns. huuhteluruiskulla
steriiliä keittosuolaliuosta katetriin ja myös vedettävä ruiskulla jotta
varmistetaan että virtsaa tulee. Eri asia on sitten jos virtsaneritys on
muutoin hiipunut eikä katetri siksi tuota. Tällöinkin yleensä tulee jotain
näytille. Teholla olet tuskin turhaan ollut. Kriteerit kun on kovat teholle
joutumiseen. Sanon vielä ettei minulla ole mitään tekemistä tapauksesi
kanssa.
Post by Tommi Höynälänmaa
Sattui lokakuussa 2002: Olin hoidossa OYSissa erään sairauden takia
sisätautiosastolla.
Valitin kuumetta, joka mitattiin ja sain kuumelääkettä. Seuraavaksi
todettiin, että kuntoni on heikentynyt ja minut vietiin osaston
valvontahuoneeseen. Siellä minulle päätettiin laittaa virtsatiekatetri
(toimenpide ei ollut hoidon kannalta olennainen tai välttämätön). Hoitajat
ilmeisesti jättivät katetrin pään jonnekin puolitiehen (se tuntui aivan
selvästi, eikä katetrista tullut mitään). Tällaisen katetrin päässä on
käsittääkseni vedellä täytettävä pussi, joka pitää sen paikallaan, ja
katetri kuuluu työntää niin syvälle, että tuo pussi on virtsarakossa.
Teknisesti laite on niin yksinkertainen, ettei sen laittamisessa taida
olla tuollaista erehtymismahdollisuutta. Minut vietiin samana päivänä
valvontahuoneesta teho-osastolle. Kunto oli kuulemma huono, vaikka jaksoin
raivota puhelimeen. Teho-osastolla katetri poistettiin, ja tilalle
laitettiin vatsanpeitteiden läpi virtsarakkoon asennettava katetri, joka
toimi. Operaatiota johti lääkäri Katriina Kahlos, OYS.
Olen kysynyt asiasta OYSin lääkäreiltä kaksi kertaa (en tosin
edellämainitulta). Ensimmäisellä kerralla vastaus oli epämääräinen, mutta
toisella kerralla lääkäri (Airi Puhakka) myönsi, että katetri on saattanut
jäädä puolitiehen.
Teho-osastolta muistan erään hoitaja Väänäsen. Kommentti kaulalle
verisuoneen laitettavaa katetria laitettaessa: "käykö kipeää". Tämä
tehtiin puudutuksessa eikä sinänsä ollut mitenkään erikoinen toimenpide.
Hoitajat myös häärivät ympärillä ja näpelöivät ilman pätevää syytä
virtsatiekatetrin letkua.
- Tommi Höynälänmaa -
Mikko Weckström
2004-09-11 12:45:41 UTC
Post by Tommi Höynälänmaa
Sattui lokakuussa 2002: Olin hoidossa OYSissa erään sairauden takia
sisätautiosastolla.
Valitin kuumetta, joka mitattiin ja sain kuumelääkettä. Seuraavaksi
todettiin, että kuntoni on heikentynyt ja minut vietiin osaston
valvontahuoneeseen. Siellä minulle päätettiin laittaa virtsatiekatetri
(toimenpide ei ollut hoidon kannalta olennainen tai välttämätön).
Hoitajat ilmeisesti jättivät katetrin pään jonnekin puolitiehen (se
tuntui aivan selvästi, eikä katetrista tullut mitään). Tällaisen
katetrin päässä on käsittääkseni vedellä täytettävä pussi, joka pitää
sen paikallaan, ja katetri kuuluu työntää niin syvälle, että tuo
pussi on virtsarakossa. Teknisesti laite on niin yksinkertainen,
ettei sen laittamisessa taida olla tuollaista
erehtymismahdollisuutta. Minut vietiin samana päivänä
valvontahuoneesta teho-osastolle. Kunto oli kuulemma huono, vaikka
jaksoin raivota puhelimeen. Teho-osastolla katetri poistettiin, ja
tilalle laitettiin vatsanpeitteiden läpi virtsarakkoon asennettava
katetri, joka toimi. Operaatiota johti lääkäri Katriina Kahlos, OYS.
Virtsakaterin laittaminen ei ole aina niin helppo toimenpide miksi sitä
voisi luulla. Miehellähän virtsaputken suu löytyy yleensä helposti.
Puudutegeeliä virtsaputkeen ja katetri perään. Työnnetään katetri
virtsarakkoon ja kun virtsaa tulee, katetrin päässä olevaan palloon vettä ja
katetri ankkuroituu virtsarakkoon. Usein kuitenkin eturauhanen ottaa vastaan
kun katetria laitetaan paikalle. Ongelma lisääntyy, jos potilaalla on paljon
ikää, eturauhanen kun tuppaa iän myötä suurentumaan (saattaapi
eturauhassyöpäkin olla). Kateri ei yksinkertaisesti ui rakkoon niin kuin sen
pitäisi. Katetria laittaessa suurin kipu tulee siitä, kun eturauhasta
"höylätään" katerin avulla. Joskus eturauhanen on niin iso, että kateri voi
aiheuttaa verenvuotoa ja pahimmassa tapauksessa tulehtuu koko eturauhanen ja
virtsaaminen ei onnistu alateitse lainkaan (tulehduksen ja / tai
verihyytymien vuoksi).

Jos katetrin päässä olevan pallon täyttää ennen kuin katerin pää on
virtsarakossa, se tuottaa kyllä melkoista tuskaa, puudutegeeli ei puuduta
niin paljoa ettei sitä huomaisi. Palloon menee 10 ml:aa vettä, joten siitä
tulee melko suuri. Se kun alkaa täyttymään virtsaputkessa, niin kyllä sen
huomaa.

Vatsanpeitteiden läpi laitetaan joskus kateri kun alateitse ei katetrin
laitto ole mahdollista (puhutaan suprapubisesta katetroinnista). Se on
toimenpiteenä helpompi kuin vaikea alatiekatetrointi.
Post by Tommi Höynälänmaa
Olen kysynyt asiasta OYSin lääkäreiltä kaksi kertaa (en tosin
edellämainitulta). Ensimmäisellä kerralla vastaus oli epämääräinen,
mutta toisella kerralla lääkäri (Airi Puhakka) myönsi, että katetri
on saattanut jäädä puolitiehen.
Onhan se tietysti mahdollista, että kateri on jäänyt puolitiehen... Mutta
mikäli olet ollut hereillä, niin olisit sen kyllä huomannut. Ja tuskin
yksikään sairaanhoitaja täyttää katetrin palloa ellei ole varma katetrin
olevan rakossa (katetrista tulee virtsaa). Palloa täyttäessä myös huomaa,
jos se ei ole rakossa. Pallo ei täyty helposti.
Post by Tommi Höynälänmaa
Teho-osastolta muistan erään hoitaja Väänäsen. Kommentti kaulalle
verisuoneen laitettavaa katetria laitettaessa: "käykö kipeää". Tämä
tehtiin puudutuksessa eikä sinänsä ollut mitenkään erikoinen
toimenpide. Hoitajat myös häärivät ympärillä ja näpelöivät ilman
pätevää syytä virtsatiekatetrin letkua.
Hmm... Mistä näin päättelit, että virtsakatetrin letkua näpelöitiin ilman
pätevää syytä? Minä henk. koht. näpelöin virtsakatetrien letkuja hyvinkin
tiiviisti jos virtsaa ei tule kunnolla.

Jos kokee hoidossaan tapahtuneen jotain hämminkiä, niin parasta on ottaa
potilasasiamieheen yhteyttä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin
potilasasiamiehen yhteystiedot löytyvät täältä:
http://www.ppshp.fi/page.asp?Section=5429&Item=12665


--
Mikko Weckström